Tampereen yliopiston kirjasto järjestää lokakuussa tiedonhaku-, viitteidenhallinta- ja tekstinkäsittelykoulutusta tutkijoille ja opettajille. Tänä syksynä ensimmäistä kertaa järjestettävä koulutus toteutetaan yhteistyössä yliopiston opetusteknologiakeskuksen (OTK) kanssa. Aloite yhteisestä koulutuksesta tuli OTK:lta, jonka kanssa kirjasto on aiemminkin tehnyt yhteistyötä.
Koulutus järjestetään kahdessa osassa. Ensimmäisen osan aiheena on ”Tiedonhaun ja -hallinnan ankkurit”. Siinä tutkijat tutustuvat Nelli-tiedonhakuportaalin sekä Refworks-viitteidenhallintajärjestelmän ominaisuuksiin.
OTK:n osuudessa annetaan vinkkejä Wordin käyttöön. Erityisesti tutkijat saavat neuvoja tyylimäärittelyihin. Koulutuksessa myös vertaillaan Refworksiä ja Word 2007:n viitetoimintoa.
Koulutus järjestettiin ensimmäisen kerran Linnan opetusluokassa lokakuun alussa. Koulutusta pidetään lokakuun 18. ja 20. päivä erikseen myös Terveystieteiden osastokirjastossa. Tuolloin tiedonhankinnan opetuksessa keskitytään nimenomaan terveystieteiden aineistoihin.
Koulutuspaikat (15 kpl) sekä pääkirjaston että Tertion koulutukseen täyttyivät nopeasti, mikä kertoo henkilökunnan kiinnostuksesta. Todennäköisesti vastaavanlainen koulutuspaketti järjestetään uudestaan keväällä – ehkä myös tulevina lukuvuosina.
Kirjasto järjestää jatkuvasti sekä Nelli- että Refworks-koulutuksia, jotka ovat kaikille yliopiston opiskelijoille, tutkijoille ja henkilökunnalle avoimia. Koulutuskalenteriin voi tutustua osoitteessa http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/koulutukset/index.php.
Kirjasto pyrkii auttamaan tutkijoita yhä enemmän tutkimusprosesseissa. Tutkimusprosessien tukeminen on yksi kirjaston strategisista tavoitteista.
Teksti ja kuvat: Stefan Oino

