Tampere University Pressillä oli osasto viikonloppuna järjestetyillä Tampereen Kirjamessuilla. Kyseessä olivat messuorganisaation markkinoimat ”supermessut”, sillä samaan aikaan pidettiin myös viini-, matkailu-, keräily- ja puutarhamessut. Kirjamessut olivatkin sitten näiden kaikkien messujen puristuksessa melko pienet. Mukana ei ollut isoja kustantajia eikä kirjakauppoja.
Messuille osallistuminen vie aina paljon kustantajan resursseja, mutta on myös antoisaa. Näin oli näilläkin messuilla. Myynti ei huimannut päätä, mutta tilaisuus kohdata kirjojen lukijat henkilökohtaisesti on aina erityisen palkitsevaa. Kohtaaminen tarjoaa mahdollisuuden saada aitoa palautetta. Luonnollisesti messujen päätarkoitus on esitellä uusimpia kirjoja suuremmalle yleisölle, mihin ei yliopistokustantajan arjessa muutoin ole usein tilaisuuksia.
Tampereen Kirjamessuilla esittelimme uusimmista kirjoista erityisesti Elina Nopparin ja Mikko Hautakankaan mediatutkimuksen alalta julkaisemaa Kovaa työtä olla minä. Muotibloggaajat mediamarkkinoilla. Kirja pohtii, miksi bloggaajista on tullut muotitapahtumien vakiovieraita, TV-ohjelmien asiantuntijahaastateltavia, naistenlehtien kolumnisteja ja ennen muuta aktiivisten lukijayhteisöjen keskipisteitä. Kirjaan voi tutustua vapaasti myös yliopiston julkaisuarkistossa Tampubissa.
Toinen kiinnostava kirjauutuus, josta messuilla kerroimme, on sukupuolen merkitystä monikulttuurisessa yhteiskunnassa käsittelevä Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. Kirjan ovat toimittaneet Suvi Keskinen, Jaana Vuori ja Anu Hirsiaho. Kirjan teemoihin on mahdollista tutustua myös perjantaina 20.4. klo 14 Tieteiden talossa Helsingissä järjestettävässä julkistamistilaisuudessa, johon kaikki ovat tervetulleita.
Kolmas juuri ilmestynyt kirja, joka ansaitsee hyvän esittelyn, on Johanna Kujalan, Päivi Myllykankaan ja Erika Sauerin toimittama Kokemus johtaa! Kirja keskittyy siihen, mitä luulemme tietävämme johtajuudesta nykyisen johtamistutkimuksen valossa. Kirjan toisessa osassa nostetaan esiin erilaisia johtamiskokemuksia, kun puheenvuoro annetaan pitkän päivätyön tehneille kokeneille johtajille. Myös tästä kirjasta on avoin keskustelu- ja seminaaritilaisuus 24.4. klo klo 12–14 Tampereen yliopistossa, Pinni A:n luentosalissa 5025, osoitteessa Kanslerinrinne 1.
Viikonlopun kirjamessupalautteen helmi oli messuvierailija, joka kertoi minulle tulleensa messuille ainoastaan tutustumaan Tampere University Pressin messuosastoon. Tämän ja muun innostavan messupalautteen ansiosta jaksamme taas suuntautua uusille messuille, vaikka jalat ja selkä paljosta seisomisesta juuri tällä hetkellä muuta viestittävätkin.
Outi Sisättö

