Kirjastoikkuna on Tampereen yliopiston kirjaston blogi. Blogissa kirjaston henkilökunta kertoo kirjaston toiminnasta ja keskustelee asiakkaiden kanssa.
Haluamme kertoa nopeasti kirjaston ajankohtaisista asioista. Haluamme myös kuulla asiakkaiden toiveet ja huolenaiheet. Blogi tarjoaa mainion kanavan sekä tiedotukseen että vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa.
Blogi tunnettiin aiemmin nimellä Kirjasto 8.5. Nimi viittasi kirjaston 85-vuotisjuhlavuoteen.
Mielestämme Kirjastoikkuna-nimi kuvaa edellistä nimeä paremmin blogiamme. Blogissa teemme toimintamme läpinäkyväksi. Toivomme, että ikkunan läpi näkee kirkkaasti sekä sisältä ulos että ulkoa sisälle.