Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Arkisto kategorialle ‘Hämeenlinnan yksikkö’

Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen (HOKL) muutto Tampereelle tapahtui kirjaston osalta 14.5.2012. Tuona päivänä saimme Tampereelle kaksi rekkalastillista kirjoja sekä monenlaista muuta tavaraa. Ennen jännittävää päivää oli jo ehtinyt tapahtua paljon.

Hämeenlinnan kurssikirjat muuttivat pääkirjastoon

Ennen kuin virallinen päätös muutosta saatiin – kesäkuussa 2011 – kirjastossa valmistauduttiin tulevaan karsimalla painettuja aineistoja. Hämeenlinnan yksikön kirjastosta poistettiin aineistoa, mikä muutenkin olisi ollut poistolistalla: vanhentuneita kirjoja, ylimääräisiä niteitä, huonokuntoista ja lainaamatonta aineistoa. Lukuvuoden 2011-12 aikana karsintaa ja siirtoja jatkettiin. Toukokuun isossa muutossa siirrettiin mm. kurssikirjat Linnaan ja kasvatustieteen aineisto Humanikaan. Samoihin aikoihin HOKL:n kirjaston vakituisista työntekijöistä kaksi siirtyi työskentelemään Humanikaan ja yksi jäi eläkkeelle.

Aniita Ahlholm-Kannisto, Marja-Leena Jokilehto ja Miitta Järvinen hyllytystalkoissa Linnassa

Viime talven mittaan HOKL:n kirjastossa totuttiin asiakkaiden kysymyksiin aineiston saatavuudesta ja siitä, miten kirjastopalvelut Tampereella on järjestetty. Kirjaston muuttoprojektiryhmässäkin monet asiat mietityttivät ennen muuttoa: miten organisoimme kokoelmien siirrot ja muuttotalkoot ja miten selvitä fyysisestä työstä ilman, että kukaan saa rasitusvammoja. Muuttoprojekti oli työvoimavaltainen ja aikaa vaativa myös siksi, että aineistoihin liittyvät muutokset piti saada kirjattua Tamcat- ja Linda-tietokantoihin. Osa muutoksista pystyttiin tekemään ohjelmallisesti, mutta iso osa työstä tehtiin manuaalisesti, kirja kirjalta.

Pääkirjastossa HOKL:sta siirtyneen aineiston sijoittelu saatiin onnistumaan muun aineiston siirroilla ym. järjestelyillä. Humanikassa aineiston mahduttaminen edellytti uusien kirjahyllyjen asentamista ja ns. hiljaisen lukusalin muuttamista lehtilukusaliksi. Lisäksi Humanikan ryhmätyöhuoneiden määrä väheni kahdella, koska osa huoneista piti muuttaa henkilökunnan työhuoneiksi.

Humanikaan tarvittiin lisää kirjahyllyjä

Entä nyt – mihin Hämeenlinnasta siirretty aineisto on sijoitettu?
Humanikassa:
- kasvatustiede, kieli- ja kirjallisuustieteet, historia, kaunokirjallisuus
- suurin osa aikakauslehdistä
- Aapiskokoelma & Aukusti Salon kokoelma
Pääkirjastossa:
- kurssikirjat
- oppikirjakokoelma
- aineistoa luokista 1-7 (mm. psykologia, yhteiskuntatieteet, taide)

Hämeenlinnan yksikön kirjasto oli pieni ja tunnelmallinen, asiakkaat ja henkilökunta tunsivat hyvin toisensa ja kaikki painettu aineisto löytyi samasta paikasta. Nyt Tampereella painetut aineistot ovat vähintään kahdessa eri talossa. Toisaalta pääkampuksella kirjastojen aukioloajat ovat laajemmat ja asiakkaille löytyy monenlaisia työskentelytiloja. Lisäksi esim. tutkijapalvelut, Tilaa informaatikko -palvelu ja tiedonhankintaitojen opetukset ovat asioita, joihin Hämeenlinnan yksikössä oli vain minimaalisesti tai ei ollenkaan resursseja. Tässä kohtaa siis suuri on kaunista, eikä ole liioittelua sanoa, että Tampereella on luokanopettajakoulutukselle tarjolla entistä monipuolisemmat ja laaja-alaisemmat kirjastopalvelut.

Oppikirjat löytyvät pääkirjaston 1. kerroksesta

Kirjastossa toivomme kovasti, että entiset ”hämeenlinnalaiset” löytävät täälläkin tiensä kirjastoon – joko konkreettisesti tai verkon kautta – ja esittävät kysymyksiä, antavat palautetta ja ottavat yhteyttä. Kirjastossa on palveluita ja tiloja haluttu tuoda tutuiksi järjestämällä avoimia esittelykierroksia syyskuun aikana pääkirjastossa ja Humanikassa. Lisäksi Humanikassa järjestettiin info- ja esittelytilaisuus Hämeenlinnasta siirtyneelle henkilöstölle. Em. konkreettisten tilaisuuksien jälkeenkin on tärkeää, että yhteys asiakkaisiin ja heidän toiveisiinsa pysyy kirjastossa elävänä. Tervetuloa Tampereelle, luokanopettajakoulutus!

Teksti: Leena Horsma-aho, osastonjohtaja, HOKL-muuttoprojektin vetäjä
Kuvat: Leena Horsma-aho ja Outi Viitasalo

Read Full Post »

Kirjaston käyttäjäkysely toteutettiin verkkokyselynä keväällä viikoilla 11ja 12. Kyselyyn saatiin 773 vastausta. Kirjasto kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita!

Kysely oli Kansalliskirjaston koordinoima ja toteutettiin samanaikaisesti kirjastoissa ympäri Suomea. Kirjasto arpoi kaikkien Tampereen yliopiston kirjaston osalta viikoilla 11 ja 12 vastanneiden kesken kolme lahjakorttia yhteen valinnaiseen Tampere University Pressin kustantamaan kirjaan Tiedekirjakauppa TAJUun.  Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Tämän lisäksi Kansalliskirjasto arpoo kaikkien vastaajien kesken palkintoja. Arvonta suoritetaan huhtikuussa.

Yliopistokirjastoista on tähän mennessä saatu yhteensä 6 319 vastausta. Vastauksista 14 prosenttia oli Tampereen yliopiston kirjaston käyttäjiltä. Tampereen yliopiston kirjastossa on tehty samansisältöisiä kyselyjä vuosina 2008, 2005 ja 2002, joten tuloksia voidaan käyttää vertailussa aiempaan tilanteeseen.

Tampereen yliopiston kyselyssä eniten vastauksia saatiin opiskelijoilta (65 %), toiseksi eniten opettajilta ja tutkijoilta (13 %) ja kolmanneksi eniten jatko-opiskelijoilta (11 %). Vastaajista 75 % oli naisia ja 25 % miehiä.  Eniten vastauksia saatiin yhteiskuntatieteelliseltä (29 %), humanistiselta (21 %) ja lääketieteelliseltä (12 %) koulutusalalta.

Vastaajista 67 % käytti pääsääntöisesti pääkirjastoa, 19 % Tertiota, 13 % Humanikaa ja 1 % Hämeenlinnan yksikköä. Vastanneista  38 % käytti kirjaston palveluita viikoittain. Vastanneista 33 % käytti kirjastoa muutaman kerran kuukaudessa. Päivittäin kirjastossa kävi 8 % vastannaista.  Yleisempiä syitä asioida kirjastossa olivat

  • Aineiston lainaamiseen, palauttamiseen, varaamiseen tai uusimiseen liittyvät toiminnot
  • Kirjaston tarjoamien aineistojen niin painettujen kuin elektronisten käyttö
  • Itsenäinen opiskelu tai työskentely kirjastossa

Kirjaston kokoelmatietokantaa ja verkkosivuja viikoittain käytti viikoittain yli 45 % vastanneista. Nelli-portaalia viikoittain käytti lähes 40 % vastanneista. 25 % vastanneista käytti elektronisia lehtiä muutaman kerran vuodessa, mutta myös viikoittainen käyttöprosentti oli lähes yhtä aktiivista: 24 % vastaajista käytti elektronisia lehtiä viikoittain. 42 % vastanneista käytti elektronisia kirjoja muutaman kerran vuodessa.

Toimintokohtaisista tuloksista, asiakkaiden tyytyväisyydestä palveluihin, tulosten vertailusta aiempiin vuosiin ja kyselyn tulosten hyödyntämisestä kirjaston kehittämisessä raportoidaan vuoden aikana Bulletiinissa.

- Marianne Partanen, tiedottaja

Read Full Post »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: